Tuoko alkava vaalikausi parannuksia pätkätyöläisten asemaan?

13.06.2011
Tuoko alkava vaalikausi parannuksia pätkätyöläisten asemaan?

2000-luvun työelämän pysyviin ilmiöihin kuuluvat epätyypilliset työsuhteet kuten määräaikaisuudet, silpputyö ja vuokratyö. Epätyypilliset työsuhteet koskevat erityisesti nuoria naisia. Tästä aiheutuu heille vaikeuksia suunnitella tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti.

Lainsäädäntöä on pyritty uudistamaan siten, että se vastaisi uusia tilanteita työmarkkinoilla niin, ettei työnantaja saisi taloudellista etua pätkätöiden teettämisestä. Vaikka eteenpäin on menty, epäkohtia on edelleen jäljellä.

Pätkätyöt ja vuokratyö voi tietyissä elämäntilanteissa olla työntekijän kannalta hyvä ratkaisu. Vuokratyössä esimerkiksi opiskelija voi hankkia itselleen opiskelujen aikana lisätuloja. Monelle valinta ei ole kuitenkaan vapaaehtoinen. Kun ei ole pysyvää työtä tarjolla, moni ajautuu vuokratyöhön.

Pätkätyöhön ja vuokratyösuhteisiin liittyvät epäkohdat on Suomessa onneksi tunnistettu eri tahoilla. Tarvitaan päättäväisiä toimia niin ammattiyhdistysliikkeeltä kuin poliittisilta päättäjiltä asian korjaamiseksi. Työtä tekevien köyhyyden ongelman ratkaisut löytyvät kolmiosta, jonka kärkiä ovat verotus, sosiaaliturva ja työmarkkinat. Lähtökohtana pitää olla, että kaikilla on mahdollisuus tehdä töitä, työn tekemisen tulisi olla kaikille kannattavaa ja kaikilla olisi turvattu toimeentulo sekä yhtäläiset oikeudet työelämässä.

Mielestäni erityisen ongelmallisia ovat vuokratyöntekijöiden sopimukset, jotka eivät takaa yhtään työtuntia. Tämä on työntekijän kannalta epäedullinen tilanne, koska se ei turvaa toimeentuloa. Ratkaisuksi on esitetty takuupalkkaa. Toinen ongelma on, että erilaiset työsuhde-edut kuten työterveyshuollon palvelut eivät koske yleensä vuokratyöntekijöitä.

Pätkätyöntekijöillä ei ole usein tosiasiallista mahdollisuutta pitää vuosilomia, kun seuraava pätkä alkaa heti edellisen perään. Tämän epäkohdan korjaaminen eräänlaisen lomapankin avulla sisältyi useiden puolueiden vaalitavoitteisiin.

Alkava vaalikausi avaa mahdollisuuksien ikkunan saada aikaan parannuksia vuokratyöntekijöiden ja muiden pätkätyöläisten asemaan. Tulevan hallituksen ohjelmaan olisi hyvä saada kirjatuksi kartoitus muuttuneesta työelämästä. Tämän selvityksen pohjalta päätettäisiin jatkotoimista. Näin voidaan varmistaa, että kaikilla on yhtäläiset oikeudet työelämässä työsuhteen muodosta ja kestosta riippumatta.

Kun lakeja saadaan selkiytettyä, se on hyvä myös yrityksille, jotta ne tietävät pelisäännöt, joiden mukaan toimia. Tämä helpottaa työntekijöiden palkkaamista.
06.06.2021Hoitorobottimitoitus kotihoitoon Helsingissä?
29.05.2021Yksinyrittäjistä työnantajia Helsingissä työllistämissetelillä
26.05.2021Metropolihaaveet eivät ole vuosaarelaisten etu
18.05.2021Östersundomin rakentamisen lähtökohdaksi pientalot, puurakentaminen ja pikaraitiotie
17.05.2021Tarvitaanko uusi historiallinen kompromissi?
10.02.2021Matkailu loisi työtä Vuosaareen
15.12.2020Hiilineutraali Uusimaa realistisesti
04.04.2017Helsingissä epäonnistuttu pitkäaikaistyöttömyyden torjunnassa
31.03.2017Panostetaan perheiden palveluihin
20.03.2017Kuusi keinoa estää sisäilmaongelmien syntyä
17.03.2017Kokoomus pysähtyi Porvarinlahdelle
16.03.2017Homekoulujen korjausvelka törmäyskurssilla
12.03.2017Uutela - Vuosaaren helmi säilytettävä
07.03.2017Viisi keinoa nuorten osallisuuden vahvistamiseen
28.12.2016Kannustinloukut eivät selitä työttömyyttä
12.12.2016Pysäyttääkö Pohjoismainen malli populismin nousun?
08.08.2016Varainsiirtoveron poisto voisi kääntyä itseään vastaan
07.08.2016Verotuki toisi innovaatioita ja työpaikkoja
25.10.2012Yhteisöllisyyttä edistettävä kunnissa
23.10.2012Ennaltaehkäisy säästää
10.10.2012Potilasturvallisuus kohentuu uusilla tietojärjestelmillä
28.09.2012Palvelut lastenvaunuetäisyydeltä
11.05.2012Työntekijöiden edustusta hallituksissa lisättävä
28.02.2012Työn, osaamiseen ja yrittäjyyden liitto
15.02.2012Suomi tarvitsee lisää investointeja
21.01.2012Varjohallitusohjelmalla hallitusta haastamaan
30.08.2011Kolmiloikalla talouskriisin yli
13.06.2011Tuoko alkava vaalikausi parannuksia pätkätyöläisten asemaan?
16.10.2008Jokeri II saatava liikkeelle
09.10.2008Vuosaari - puutarhakaupunki ilman työpaikkoja
26.09.2008Kuntaverolle katto