Kuusi keinoa estää sisäilmaongelmien syntyä

20.03.2017
Päiväkotien, koulujen ja terveyskeskusten sisäilmaongelmia ja kosteusvaurioita voidaan ehkäistä etukäteen laadukkaalla rakentamisella, huoltamalla ja ylläpitämällä rakennuksia suunnitelmallisesti niiden elinkaaren ajan sekä korjaamalla ongelmat mahdollisimman nopeasti.
Rakentamisen laatu on ratkaisevaa. Rakennukset ja rakentaminen on suunniteltava huolella, rakentamisen aikataulu ei saa olla liian kiireinen ja rakentamisen aikana on huolehdittava materiaalien kuivuudesta sekä rakenteiden riittävistä kuivumisajoista. Tämä vaatii rakennusten tilaajilta, rakentajilta ja rakentamisen valvojilta vahvaa osaamista sekä toimintatapojen uudistamista.
"Korjausvelkaa ei pidä päästää syntymään"
Uudiskohteiden valmistuttua vahinkoja estetään ja vähennetään oikealla käytöllä ja kunnossapidolla. Korjausvelkaa ei pidä päästää syntymään, vaan syntyneisiin ongelmiin on reagoitava heti ja tehtävä tarpeelliset korjaukset.
Elinkaarimalli rakennusten hankinnassa kannustaa rakennuttajia huolelliseen rakentamiseen, sillä tuolloin rakentajan intressissä on koko elinkaaren kustannusten huomiaointi yhdessä huoltoyhtiön kanssa. Mallissa ne vastaavat kiinteistön kunnosta ja ylläpidosta esimerkiksi 20 vuoden ajan. Kaupunki tilaajana maksaa tiloista palvelumaksua. Elinkaarimallinkäyttö tarjoaa Helsingille yhden keinon sisäilmaongelmien ehkäisyyn.
Puurakentamisen lisääminen tarjoaa myös mahdollisuuden estää sisäilmaongelmien syntyä. Mielestäni Helsingin tulisi ottaa tässä edelläkävijän rooli. Julkisessa rakentamisessa olisi harkittava, että hankintakriteereissä edellytettäisiin nykyistä enemmän puurakentamista siihen soveltuvissa kohteissa ja puurakentamisen tulisi olla vähintään samalla viivalla muiden materiaalien kanssa. Hinta ei saa yksin olla määräävä tekijä hankinnoissa.
"Ongelmat aiheuttaneet pääsevät nykyisin vastuutaan pakoon kuin koira veräjästä"
Mielestäni ongelmat aiheuttaneet pääsevät nykyisin vastuutaan pakoon kuin koira veräjästä ja miljoonalaskut lankeavat veronmaksajien kontolle. Jos haluamme saada aikaan muutoksen toimintakulttuurissa, on työkalupakkiin otettava järeämpiä oikeudellisia työkaluja. Keinoja voivat olla rakentamisen takuuaikojen pidentäminen sekä home- ja sisäilmaongelmat aiheuttaneiden vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellinenvastuu. Ne ovat omiaan estämään ongelmien syntyä.
06.06.2021Hoitorobottimitoitus kotihoitoon Helsingissä?
29.05.2021Yksinyrittäjistä työnantajia Helsingissä työllistämissetelillä
26.05.2021Metropolihaaveet eivät ole vuosaarelaisten etu
18.05.2021Östersundomin rakentamisen lähtökohdaksi pientalot, puurakentaminen ja pikaraitiotie
17.05.2021Tarvitaanko uusi historiallinen kompromissi?
10.02.2021Matkailu loisi työtä Vuosaareen
15.12.2020Hiilineutraali Uusimaa realistisesti
04.04.2017Helsingissä epäonnistuttu pitkäaikaistyöttömyyden torjunnassa
31.03.2017Panostetaan perheiden palveluihin
20.03.2017Kuusi keinoa estää sisäilmaongelmien syntyä
17.03.2017Kokoomus pysähtyi Porvarinlahdelle
16.03.2017Homekoulujen korjausvelka törmäyskurssilla
12.03.2017Uutela - Vuosaaren helmi säilytettävä
07.03.2017Viisi keinoa nuorten osallisuuden vahvistamiseen
28.12.2016Kannustinloukut eivät selitä työttömyyttä
12.12.2016Pysäyttääkö Pohjoismainen malli populismin nousun?
08.08.2016Varainsiirtoveron poisto voisi kääntyä itseään vastaan
07.08.2016Verotuki toisi innovaatioita ja työpaikkoja
25.10.2012Yhteisöllisyyttä edistettävä kunnissa
23.10.2012Ennaltaehkäisy säästää
10.10.2012Potilasturvallisuus kohentuu uusilla tietojärjestelmillä
28.09.2012Palvelut lastenvaunuetäisyydeltä
11.05.2012Työntekijöiden edustusta hallituksissa lisättävä
28.02.2012Työn, osaamiseen ja yrittäjyyden liitto
15.02.2012Suomi tarvitsee lisää investointeja
21.01.2012Varjohallitusohjelmalla hallitusta haastamaan
30.08.2011Kolmiloikalla talouskriisin yli
13.06.2011Tuoko alkava vaalikausi parannuksia pätkätyöläisten asemaan?
16.10.2008Jokeri II saatava liikkeelle
09.10.2008Vuosaari - puutarhakaupunki ilman työpaikkoja
26.09.2008Kuntaverolle katto