Varjohallitusohjelmalla hallitusta haastamaan

21.01.2012
Julkaistu myös Suomenmaassa 17.1.2012
Varjohallitusohjelmalla hallitusta haastamaan
 
Jos hallitusohjelma kirjoitettaisiin tänä keväänä, se olisi varmasti erilainen kuin olemassa oleva. Alkanut vuosi 2012 on keskustalle mahdollisuus kiristää otetta politiikassa entisestään ja ottaa Keskustan paikka johtavana hallituksen haastajana. Hallituksen haastaminen ja sen kaatamisen tavoitteleminen on eduskunnan opposition perustehtäviä.
 
Otteen tulisi olla sellainen, että keskustan esiin nostamista asioista keskusteltaisiin niin kahvipöydässä työpaikoilla kuin eduskunnassakin. Keskusta ei menesty pelkällä mesoamisella ja murjaisuilla, vaan johdonmukaisella, aatteellisella asiapolitiikalla.  Puolueen on oltava politiikassaan aktiivinen, ennakoiva, asetelmia luova ja tietysti myös reagoiva.
 
Oppositiopolitiikan välineenä toimisi varjohallitusohjelman laatiminen.  Se olisi puolueen ja eduskuntaryhmän yhdessä valmistelema ohjelmalinjaus. Sen avulla voitaisiin tuoda esiin keskustan näkemyksiä muutamista teemoista. Hallitusta on mahdollista haastaa aatemaailmaamme sopivilla teemoilla, jotka tarttuvat yhteiskuntamme ongelmiin tavalla, jota enemmistö suomalaisista tukee. Linjauksien valmistelussa tulisi kenttää kuunnella ja keskusteluttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
 
Eduskuntaryhmä saisi varjohallitusohjelmasta tukea päivänpolitiikan tekemiseen. Sitä voitaisiin pukea myös lakialoitteiden ja talousarvioaloitteiden muotoon, jotta asioita käsiteltäisiin myös eduskunnassa ja niistä keskusteltaisiin.
 
Nämä keskustan linjaukset tulisi tuoda myös paikallistason keskusteluun eikä jättää vain Arkadianmäelle. Tässä on ollut yksi suurimpia Keskustan ongelmia viime vuosina. Emme ole onnistuneet riittävin hyvin esiin nostamiemme teemojen jalkauttamisessa.
 
Samoin keskustalaisten olisi ajettava niitä myös soveltuvin osin kunta- ja maakuntatasolla eri päätöksentekoelimissä. Näin ei syntyisi puheiden ja käytännön tekojen ristiriitaa.
 
Kesäkuun puoluekokous tarjoaa areenan, jossa voimme yhdessä linjata tarkempia tavoitteitamme yhteiskuntamme uudistamiseksi, joilla pyrimme antamaan suomalaisille uskon ja toivon näköalaa tulevaisuuteen. Käytetään vuoden 2012 antamat mahdollisuudet ohjelmatyöhön yhdessä täysimääräisesti hyväksi.
06.06.2021Hoitorobottimitoitus kotihoitoon Helsingissä?
29.05.2021Yksinyrittäjistä työnantajia Helsingissä työllistämissetelillä
26.05.2021Metropolihaaveet eivät ole vuosaarelaisten etu
18.05.2021Östersundomin rakentamisen lähtökohdaksi pientalot, puurakentaminen ja pikaraitiotie
17.05.2021Tarvitaanko uusi historiallinen kompromissi?
10.02.2021Matkailu loisi työtä Vuosaareen
15.12.2020Hiilineutraali Uusimaa realistisesti
04.04.2017Helsingissä epäonnistuttu pitkäaikaistyöttömyyden torjunnassa
31.03.2017Panostetaan perheiden palveluihin
20.03.2017Kuusi keinoa estää sisäilmaongelmien syntyä
17.03.2017Kokoomus pysähtyi Porvarinlahdelle
16.03.2017Homekoulujen korjausvelka törmäyskurssilla
12.03.2017Uutela - Vuosaaren helmi säilytettävä
07.03.2017Viisi keinoa nuorten osallisuuden vahvistamiseen
28.12.2016Kannustinloukut eivät selitä työttömyyttä
12.12.2016Pysäyttääkö Pohjoismainen malli populismin nousun?
08.08.2016Varainsiirtoveron poisto voisi kääntyä itseään vastaan
07.08.2016Verotuki toisi innovaatioita ja työpaikkoja
25.10.2012Yhteisöllisyyttä edistettävä kunnissa
23.10.2012Ennaltaehkäisy säästää
10.10.2012Potilasturvallisuus kohentuu uusilla tietojärjestelmillä
28.09.2012Palvelut lastenvaunuetäisyydeltä
11.05.2012Työntekijöiden edustusta hallituksissa lisättävä
28.02.2012Työn, osaamiseen ja yrittäjyyden liitto
15.02.2012Suomi tarvitsee lisää investointeja
21.01.2012Varjohallitusohjelmalla hallitusta haastamaan
30.08.2011Kolmiloikalla talouskriisin yli
13.06.2011Tuoko alkava vaalikausi parannuksia pätkätyöläisten asemaan?
16.10.2008Jokeri II saatava liikkeelle
09.10.2008Vuosaari - puutarhakaupunki ilman työpaikkoja
26.09.2008Kuntaverolle katto